tiistai 14. kesäkuuta 2011

Moottoripyöräkesä 2011

Kesän 2010 lopulla kävi niin että MP kärpänen puraisi ja syyskuussa tuli ajettua iso A kortti. Eipä siinä mitään, iso A maistuisi muussakin muodossa mutta kortista on nyt ollut enemmän iloa kuin tuopin pohjalle tuijottelusta. Talvi tuli kärvisteltyä MP kuumeessa.

Keväällä 2011 kävi niin, että piti lähteä aivan Imatralle saakka Mimoto Oy:n pakeille katsomaan pyöriä. Ja sieltä tarttui matkaan vähän ajettu ja hyvin pidetty Honda Magna VF750C vuosimallia 1997. Magna -sanan etymologiahan tulee latinan kielestä ja tarkoittaa "suuri" tai "mahtava" (great). Nyt muutamia kuukausia ajaneena pitää myöntää, että pyörä on nimensä veroinen. Eipä suotta sanota, että Magna ja toinen samaan rotuun kuuluva pyörämalli V-Max kuuluvat ihan omaan custom luokkaansa "Powercustomit", sillä vehkeessä on kaakkeja enemmän kuin vermossa (90hv). Kone on vanhaa ja hyvää käsin korjattavaa tekniikkaa Hondan VFR pyöräsarjasta. Tehokäyrä on tasainen 2000-9500 kierroksen välillä, jolloin iloa irtoaa neljästä pytystä 65 kilowatin verran. Kyllä siinä isommankin miehen suupielet tavoittelee korvia kun custom ottaa nollastasataan 3,5 sekunnissa ja ennen kuin huomaakaan niin kakkosvaihteella on repäisty 140km/h pirteään nousuvauhtiin.

Kaikki pyörässä kertoo siitä, että kyseessä ei ole mikään leppoisa custom, vaan kulkupeli jossa yhdistyvät katupyörän teho ja customin mukavuus.

Niin kuin asiaan kuuluu, alkukesä on kulunut ajokamoja, tarvikkeita ja turhakkeita ostellen. Jonkin verran on jopa tullut asennettua semi-noloja tuunausosia pyörään kuten kromatut venttiilinhatut ja rengasteipit. Jälkimmäinen ainakin tuntuu hiukan tyttömäiseltä, mutta laitoinpa teipit silti paikalleen kun sattuivat olemaan sopivaa väriä. Tänään tuli asennettua pyörään myös uusi jenkeistä saapunut pleksi mallia pieni, lepuutustapit eteen sekä ilmatäytteinen perseen alunen. Mukavuusajon viimeistelee lepuutuskahva kaasukädelle. Alustava fiilis näiden tuuninkikinkereiden jälkeen oli mitä mainioin. Oikea käsi saa rentoutua vapaasti lepuutuskahvan ansiosta, pleksi ottaa suurimman osan viiman paineesta pois rinnasta ja ilmatyyny jakaa paineen tasan kankkujen kesken. Yhteenvetona: Ajotuntuma on kuin eri pyörässä ihan pienillä tuuningeilla.

Ja kaikki tämä valmistelu siis siksi, että ylihuomenna lähtee lautta tukholmaan, pyörä ruumaan ja siitä alkaa kahden viikon eurooppa-kiertue.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti