Jo siitä onkin aikaa kun viimeksi pääsin ajelulle tai päivitin blogia. Nyt se on todistettu että ajaminen aiheuttaa riippuvuutta. Lähes joka kerta autossa seilatessa tuntuu siltä kuin ajamisesta puuttuisi jotain ja pyörän selkään olis päästävä.
Autossa nimittäin puuttuu ajamisesta se hauskuus ja viihdearvo. Pärrän selässä tuntuu kuin olisi matkalla suuressa seikkailussa nimeltään elämä. Autossa löhötessä olo on kuin mukavuudenhaluisella purkkaperseellä, joka pelkää vieressä ajavaa bussia ja toivoo farmarivolvoon enemmän suojapeltiä. (Väännetään sisälämppäriä kovemmalle ettei varpaat palele.) Siinä yhdistyvät sekä purkkaperseily että ajamisen tylsyys. Molempiin pääsee näppärästi halvemmalla kiinni julkisissakin ajoneuvoissa sillä erolla, että junassa ja / tai dösässä voi hyvin myös opiskella tai tehdä kirjallisia töitä samalla kun matkustaa.
Noh, se siitä henkisestä synnyttämisestä.
Pyörään pitäs muistaa käydä laittamassa seisontaöljyt ja akku talviylläpitolataukseen. Jostain syystä bikeworld ei oo kyennyt toimittamaan tilattuja palasia joten homma hieman viivästyy toistaiseksi.
Kevääseen on vielä ainakin viisi kuukautta!
Honda Magna 1997 VF750C: a power custom class bike with V4 engine, 65KW (90HP), 3.5s 0-100km/h
keskiviikko 30. marraskuuta 2011
lauantai 2. heinäkuuta 2011
Jälkipuinti reissun varustelusta
Ennen reissua tulee aina mietittyä mitähän sitä matkalla mahtaakaan tarvita. Kun kyseessä oli ensimmäinen pitkä euroopan turnee, niin arviointi osoittautui etukäteen vaikeaksi tehtäväksi. Osa varusteista ja hankinnoista osoittautui viisaiksi ja osa taas tarpeettomiksi.
Tarpeellista:
-Sukat ja kalsarit. Yhdet tai kahdet per päivä ellei tykkää pyykätä suihkussa tai vessan lavuaarissa. Säärisukat olisivat paras reissuvaruste. Kannattaa välttää keinokuituja ja suosia luonnonkuituja. Luonnonkuidut haisevat likaisena vähemmän.
-Ajofarkut. Keinokuitu- tai tekniset ajokamat alkavat haisemaan jos niitä ei pääse pesettämään reissussa.
-Ajotakki, jossa on kelin mukaan suljettavia tai avattavia tuuletusvetoketjuja: helpottaa kuumuuteen kesällä
-Kokovartalokortsu, eli yksiosainen sadeasu. Tätä ei voi korvata parhaallakaan teknisellä ajoasulla. Muutaman tunnin rankkasateen jälkeen ajaessa mikään muu ei pidä vettä kuin ajosadeasu. Yksiosainen on paras. Tavalliset sadeasut ovat huonoja.
-Nahkaöljy ja/tai kyllästeaine. Kengät ja muut nahkaiset tarvikkeet pitävät vettä huomattavasti paremmin jos ne käsittelee muutamaan kertaan etukäteen ja reissun päällä.
-Ajokengät, pitkällä varrella. Jalkaterän alueella ei kannata olla turhaan kankaisia "hengittäviä" aukkoja. Parempi on ostaa kunnon anti-hajupohjalliset jotka imevät jalkahikeä. Hengitysaukot kostautuvat sadekelillä. Omat popot olivat mallia vedenpitävät.
-Hyvä pleksi - pitkälle reissulle mielellään vähintään kokoa medium. Matkalla tosin törmättiin magnaa ajavaan seurueeseen, joka veteli reippaasti autobahnilla ilman mitään pleksiä, joten tämä lienee mukavuus- ja tyylikysymys.
-Renkaan paikkaussarja - just in case
-Ketjuöljy ja takahaarukan nostaja, pienikokoinen, ellei pyörässä ole keskiseisontatukea
-Työkalut, joilla pystyy avaamaan pyörän useimmat mutterit ja pultit
-Miniläppäri, kännykkä, laturit. Google mapsin käytön opettelu auttaa reittisuunnittelussa päivittäin.
-Luottokortit, passi, paljon rahaa tai limiittiä luotolla
-Kunnon korvatulpat motariajoa varten
-Parit ajohanskat, kylmään ja kuumaan ajoon. Sadekelillä olisi hyvä olla mukana neopreenikumiset hanskat tai hanskojen sadesuojat. Sadesuojat tosin tuntuvat itsestä vähän kömpelöiltä ja ovat yleensä liian suuria.
-Säilytysjärjestelmä pyörään eli isot sivulaukut, mustekaloja, kuormaliinoja yms. Pakkaaminen ja tasapainotus kannattaa miettiä ja testata etukäteen jo hyvin. Kaikki pitää pystyä kantamaan kerralla.
-Navigaattori, joka osaa kertoa missä on lähin majapaikka ja bensis
-Navigaattorin stongakiinnike ja vedenpitävä kotelo
-Tupakansytytin pyörään, jotta navigaattorissa riittää höökiä koko ajopäivälle. Mallina kannattaa ottaa vesisuojattu. Asennus joko sopivaan paikkaan katteeseen tai etulaukkuun, sulake pakollinen. Voi sillä sytyttää tupakatkin jos siltä tuntuu.
-Pyörän renkaiden ja ketjujen kunnon varmistaminen ennen reissua: kunnolla kulutuspintaa ja ketjuissa venymisvaraa. Loppua kohti ketjut alkavat venymään nopeammin.
-Hygienia- ja terveysvälineet: Saippuaa, särkylääkkeitä, pesuvehkeitä jne.
-Airhawk2 -ilmatyynyistuin: jos satula on sellainen, että kymmenen tunnin jälkeen perse on tulessa, niin tämä lisäväline poistaa ongelman. Itsellä edes yli 10 tunnin ajo ei tuntunut missään kun käytti tätä.
-Vedenpitävä putkipussi tai pari: jos on tarve tuoda tuliaisia tai modata selkänoja matkavarusteista, niin tämä tulee tarpeeseen
-Ajolepuutin kaasukädelle: ehdottoman tarpeellinen ja halpa hankinta, johon on varmasti tyytyväinen
-Säilytyspusseja: Itsellä oli käytössä retkeilyliikkeestä ostettuja kankaisia narulla suljettavia säilytyspusseja, joihin pystyi helposti pakkaamaan tavarat. Karvalakkimallina kelpaa myös kaupan muovikassit.
-Repun / rinkan / pakkausten sadesuoja ellei pakkaus ole vedenpitävä itsessään. Retkeilyliikkeestä saa. Roskasäkki kassin sisällä eristää myös kosteuden pois.
-Vaihtokengät, ehkä sandaalitkin
Ehkä tarpeellista:
-Teltta ja kesämakuupussi jos tarkoitus on säästää hieman majoituskuluissa ja yöpyä leirintäalueilla. Pieni malli on suositeltava. Hotelliyöpyjät eivät tarvitse tätä.
-Pyyhe: Tarpeeton jos majoittuu hotelleissa, mutta tarpeellinen jos majoittuu leirintäalueilla tai luonnossa
-Fyysinen kartta: Ei ollut itsellä mukana, mutta ilman navigaattoria ehkä avuksi backuppina.
Turhaa:
-Radiopuhelimet: Ei niitä tarvitse kun sopii etukäteen pari-kolme käsimerkkiä liikennettä varten. Motarilla muutenkin turhat, koska earit ovat paljon tärkeämmät
-Tankkilaukku: Trendijuttu, jota moni kehuu mutta lienee turhahko (ei tullut tarvetta itselle)
-Kaikki tilaa vievä tavara, josta ei voi olla ihan varma.
perjantai 1. heinäkuuta 2011
Köpis-Jönköping-Stockholm viimeinen veto
Kööpenhaminasta ei jäänyt jalkoihin kuin tomut, koska paikkahan on tunnetusti hiukan tylsän puoleinen. Valopilkkuna voi mainita Köpiksen keskustan irkkuravintolan nimeltään Shamrock, jossa istuttiin iltaa ja haastateltiin irkkuja. Ovat paljon mukavampia kuin tanskalaiset nimittäin.
Aamun lähtö suunnattiin Jönköpingiin Ruotsiin. Parin lautan avulla ylitettiin Tanskan salmet ja perillä oltiin iltasella. Reissun viimeisenä etappina ennen Stokkaa Jönkka kyllä osoitti olevansa käymisen arvoinen paikka. Kaupunki sijaitseen Ruotsin isojen järvien eteläpäässä aivan järven rannassa. Ilmasto on kesä-heinäkuussa aivan täydellinen. Järvi viilentää päivällä ja lämmittää illalla. Kaupunki on ilmapiiriltään eläväinen, sillä paikkakunnalla sijaitsee suuri yliopisto, ja kylä on kesäisin täynnä nuorekasta väkeä. Paikkaa voisi suositella esimerkiksi kesän kalastuslomapaikaksi, koska laitureilta saa varmasti vuokralle veneen.
Tukholmaan saapumiseen kannatti varata reippaasti aikaa, sillä navigaattori ei tajunnut kaupunginosia yhdistävistä tunneleista tuon taivaallista, ja osattiinpa aluksi ajaa väärään satamaankin. Silti lauttaan ehdittiin kiireettä. Lauttamatkan varauksesta voisi todeta, että torstai-illat voivat olla halpoja, mutta sitäkin vaisumpia. Paatilla ei tapahdu käytännössä mitään kesälläkään, joten hinta ei ole ainoa harkinnan arvoinen arvo. Lauttavalintaa tehtäessä painotettiin hintaa, mutta postmortem vähän kalliimpi saksan lautta Rostockiin olisi ollut kyllä hyvä vaihtoehto sekin. Puolensa kaikella, mutta hyvä näinkin. Lauttamatkalla Stadiin Stokkasta nähtiin upeat kelit, rauhalliset meret ja auringon silta Itämerellä. Hyvä lopetus pitkälle posottamiselle.
Reissun tässä vaiheessa fiilis alkaa olla väsynyt. Pyörällä ajaminen päivittäin tuppaa jumittamaan paikat ja myöhäiset illat vievät nekin veronsa.
Lopulta koittaa myös yhteenvedon aika:
Ajomatka: noin 5600 kilometriä
Bensaa poltettu: noin 5,5 litraa / 100 km, yhteensä arviolta 308 litraa
Eteläisin paikka: Andamat, Sveitsi
Pohjoisin paikka: Lahti, Suomi
Reissuaika: 13 päivää, joista 11 ajossa keskimäärin 509 km / pv (huom, pari päivää oltiin paikallaan)
Reissun hinta: En kehtaa edes laskea. :)
Aamun lähtö suunnattiin Jönköpingiin Ruotsiin. Parin lautan avulla ylitettiin Tanskan salmet ja perillä oltiin iltasella. Reissun viimeisenä etappina ennen Stokkaa Jönkka kyllä osoitti olevansa käymisen arvoinen paikka. Kaupunki sijaitseen Ruotsin isojen järvien eteläpäässä aivan järven rannassa. Ilmasto on kesä-heinäkuussa aivan täydellinen. Järvi viilentää päivällä ja lämmittää illalla. Kaupunki on ilmapiiriltään eläväinen, sillä paikkakunnalla sijaitsee suuri yliopisto, ja kylä on kesäisin täynnä nuorekasta väkeä. Paikkaa voisi suositella esimerkiksi kesän kalastuslomapaikaksi, koska laitureilta saa varmasti vuokralle veneen.
Tukholmaan saapumiseen kannatti varata reippaasti aikaa, sillä navigaattori ei tajunnut kaupunginosia yhdistävistä tunneleista tuon taivaallista, ja osattiinpa aluksi ajaa väärään satamaankin. Silti lauttaan ehdittiin kiireettä. Lauttamatkan varauksesta voisi todeta, että torstai-illat voivat olla halpoja, mutta sitäkin vaisumpia. Paatilla ei tapahdu käytännössä mitään kesälläkään, joten hinta ei ole ainoa harkinnan arvoinen arvo. Lauttavalintaa tehtäessä painotettiin hintaa, mutta postmortem vähän kalliimpi saksan lautta Rostockiin olisi ollut kyllä hyvä vaihtoehto sekin. Puolensa kaikella, mutta hyvä näinkin. Lauttamatkalla Stadiin Stokkasta nähtiin upeat kelit, rauhalliset meret ja auringon silta Itämerellä. Hyvä lopetus pitkälle posottamiselle.
Reissun tässä vaiheessa fiilis alkaa olla väsynyt. Pyörällä ajaminen päivittäin tuppaa jumittamaan paikat ja myöhäiset illat vievät nekin veronsa.
Lopulta koittaa myös yhteenvedon aika:
Ajomatka: noin 5600 kilometriä
Bensaa poltettu: noin 5,5 litraa / 100 km, yhteensä arviolta 308 litraa
Eteläisin paikka: Andamat, Sveitsi
Pohjoisin paikka: Lahti, Suomi
Reissuaika: 13 päivää, joista 11 ajossa keskimäärin 509 km / pv (huom, pari päivää oltiin paikallaan)
Reissun hinta: En kehtaa edes laskea. :)
tiistai 28. kesäkuuta 2011
Tanskanma on lattea paikka
Eilen pörrättiin Saksan puolelta Tanskaan. Tanskaan tullessa maantienopeus putosi Saksan muikeasta 110:stä tasapaksuun 80:een. Käsittämättömintä on ehkä se, että tiet ovat Tanskan puolella leveämmät, suoremmat ja yhtä hyvässä kunnossa kuin Saksassa ja silti ihmiset ajelevat nössöä kasikymppiä. Toiminta tuntuu todella väsähtäneeltä kun edessä on sadanviidenkympin arvoinen suora, ja lainmukainen ajonopeus on melkein puolet sopivasta tilannenopeudesta. Tuulta riittää vaikka vientiteollisuudeksi saakka, eikä paikkaa voi siksi suositella kenellekään moottoripyöräilyn ystävälle. Maan pisintä siltaa ylitettäessä sivutuuli oli niin kova, että pyörät olivat jatkuvasti reilusti kallellaan oikealle ja niska jumissa piti painaa päätä sivutuulta vasten. Maantiellä ja motarilla puuskat rasittivat muutenkin ajamista, joten ajofiiliksen vuoksi tänne ei missään nimessä kannata tulla. Läpi on hyvä ajaa, mutta sittenkin nopeasti, jotta vaivan saa minimoiduksi.
Hienoja elämyksiäkin saatiin kun käytiin pistäytymässä Atlantin vallilla, joka erottaa alamaat merestä. Lampaat laiduntavat aidan takana vallin päällä ja pitävät vallitusten kasvustot siistinä. Vallin päältä ihmeteltiin laskuveden jättämiä laakeita silmänkantamattomiin ulottuvia meren kostuttamia laakeuksia. Näköala oli kieltämättä kuin jostakin surrealistisesta maalauksesta, koska missään ei oikein näkynyt muuta kuin pitkä kiemurteleva valli, jonka viertä seurasi maantie. Toisella puolella oli Atlantti ja toisella puolella loputtomasti ruohotasankoa. Eivätkö Tanskalaiset osaa istuttaa puita vai mikä siinä mättää?
Muutama sana Tanskan maaseudun palvelukulttuurista ja tavoista: sanalla sanoen V**tu mitä **skaa! Hapannaamoja ja kyräilijöitä riittää palvelutiskin takana enemmän kuin missään tähän mennessä. Englannin kielen taito on olemattomalla tasolla ellet asioi hotellin respan kanssa. Ja eikös tämän paikan pitänyt olla EU-maa? Ei täällä mitään euroja käytetä oikeasti. Ne kelpaavat maksuvälineeksi mutta takaisin saa paikallista paperiroskaa ja killinkejä. Joskus huoltoasemilla kelpaa kortti, joskus ei ja sitten pitää ihmetellä tiskillä asiaa ennen kuin se kuitenkin käsittämättömästi ratkeaa. Laaja-alaista kädettämistä ennennäkemättömällä mittakaavalla sanon minä. Käsittämätöntä touhua.
Saavuimme ensiksi Tanskassa paikkaan nimeltä Aabenraa, joka osoittautui isoksi virhelaskelmaksi. Maanantai-ilta oli myöhällä ja matkalaiset majoittuivat majapaikkaan nimeltä Mission Hotel. Siitä lähdettiin pikapikaa kipittelemään kaupungille päin oluttuoppi ja iltaruoka toiveissa. Mutta ylläripylläri, eipä kaupungissa ollutkaan yhtään olutkuppilaa saatika kunnon ravintolaa enää auki puoli kymmenen aikaan iltasella. Mikä se sellainen mesta oikein on kysynpä vaan? Korsossakin on parempi palvelutaso, koska siellä sentään saa olutta yömyöhään. Lopulta löydettiin pitkän kyselemisen ja etsinnän jälkeen Statoil -bensa-asema, josta sai olutta ja muovipakattuja eineksiä ylihintaan. Hivenen spartalainen illallinen nautittiin satamassa purjeveneiden keskellä katsellen itämeren lainehia. Eli jos Korsoa hivenen huonompi yöpymispitäjä kiinnostaa, niin suosittelen lämpimästi Aabenraan kaupungissa käyntiä. Pistetään nimi korvan taakse eiksjeh?
Aamulla olikin ilo pudistaa kyiseisen kaupungin irvikuvan tomut töppösistä ja suunnistaa kohti isompia keskuksia. Tähtäimenä oli Kööpenhamina, ja matkalla huristeltiin muun muassa Roskilden läpi, jossa alkaisi torstaina maailmankuulut Roskilden kesäfestarit. Paikka oli jo nyt pullollaan nuoria reppumatkailijoita. Keskustassa nuorisoporukka joraili ja roudasi perässä kärryillä olutta ja poppivehkeitä ja musiikki raikasi pitkin vanhan kaupungin katuja.
Köpiksestä voi tähän mennessä (ennen ulos lähtemistä) todeta, että... no. Köpis on Köpis eli mitäs täällä voi tiistai-iltana tehdä? Pitää selvittää!
Hienoja elämyksiäkin saatiin kun käytiin pistäytymässä Atlantin vallilla, joka erottaa alamaat merestä. Lampaat laiduntavat aidan takana vallin päällä ja pitävät vallitusten kasvustot siistinä. Vallin päältä ihmeteltiin laskuveden jättämiä laakeita silmänkantamattomiin ulottuvia meren kostuttamia laakeuksia. Näköala oli kieltämättä kuin jostakin surrealistisesta maalauksesta, koska missään ei oikein näkynyt muuta kuin pitkä kiemurteleva valli, jonka viertä seurasi maantie. Toisella puolella oli Atlantti ja toisella puolella loputtomasti ruohotasankoa. Eivätkö Tanskalaiset osaa istuttaa puita vai mikä siinä mättää?
Muutama sana Tanskan maaseudun palvelukulttuurista ja tavoista: sanalla sanoen V**tu mitä **skaa! Hapannaamoja ja kyräilijöitä riittää palvelutiskin takana enemmän kuin missään tähän mennessä. Englannin kielen taito on olemattomalla tasolla ellet asioi hotellin respan kanssa. Ja eikös tämän paikan pitänyt olla EU-maa? Ei täällä mitään euroja käytetä oikeasti. Ne kelpaavat maksuvälineeksi mutta takaisin saa paikallista paperiroskaa ja killinkejä. Joskus huoltoasemilla kelpaa kortti, joskus ei ja sitten pitää ihmetellä tiskillä asiaa ennen kuin se kuitenkin käsittämättömästi ratkeaa. Laaja-alaista kädettämistä ennennäkemättömällä mittakaavalla sanon minä. Käsittämätöntä touhua.
Saavuimme ensiksi Tanskassa paikkaan nimeltä Aabenraa, joka osoittautui isoksi virhelaskelmaksi. Maanantai-ilta oli myöhällä ja matkalaiset majoittuivat majapaikkaan nimeltä Mission Hotel. Siitä lähdettiin pikapikaa kipittelemään kaupungille päin oluttuoppi ja iltaruoka toiveissa. Mutta ylläripylläri, eipä kaupungissa ollutkaan yhtään olutkuppilaa saatika kunnon ravintolaa enää auki puoli kymmenen aikaan iltasella. Mikä se sellainen mesta oikein on kysynpä vaan? Korsossakin on parempi palvelutaso, koska siellä sentään saa olutta yömyöhään. Lopulta löydettiin pitkän kyselemisen ja etsinnän jälkeen Statoil -bensa-asema, josta sai olutta ja muovipakattuja eineksiä ylihintaan. Hivenen spartalainen illallinen nautittiin satamassa purjeveneiden keskellä katsellen itämeren lainehia. Eli jos Korsoa hivenen huonompi yöpymispitäjä kiinnostaa, niin suosittelen lämpimästi Aabenraan kaupungissa käyntiä. Pistetään nimi korvan taakse eiksjeh?
Aamulla olikin ilo pudistaa kyiseisen kaupungin irvikuvan tomut töppösistä ja suunnistaa kohti isompia keskuksia. Tähtäimenä oli Kööpenhamina, ja matkalla huristeltiin muun muassa Roskilden läpi, jossa alkaisi torstaina maailmankuulut Roskilden kesäfestarit. Paikka oli jo nyt pullollaan nuoria reppumatkailijoita. Keskustassa nuorisoporukka joraili ja roudasi perässä kärryillä olutta ja poppivehkeitä ja musiikki raikasi pitkin vanhan kaupungin katuja.
Köpiksestä voi tähän mennessä (ennen ulos lähtemistä) todeta, että... no. Köpis on Köpis eli mitäs täällä voi tiistai-iltana tehdä? Pitää selvittää!
lauantai 25. kesäkuuta 2011
Parin päivän jorinat
Tässä on vietetty pari päivää ilman Internettiä ja postailu jäi siksi vähemmäksi. Kaikkein pienimmissä paikoissa ei näemmä tätä palvelua vielä tarjota.
Mulhousen jälkeen reissu suuntautui Ranskan puolelta Sveitsiin Andermatia kohden. Sveitsin rajalla odotti ylläri motarille, sillä jokaisen tienkäyttäjän tuli suorittaa 40 euron vuosittainen tietulli. Virkailijaa kiinnosti yllättävän vähän se, että aioimme viettää maassa alle yhden päivän, joten lystille tuli hintaa. Matka suuntautui Andermat:iin, alppien pohjoisrinteille. Matkalla nähtiin pisimmät ja parhaiten rakennetut tunnelit vuorien läpi mitä ikänään on nähty. Pisin tunneli oli 9.1 kilometriä pitkä ja matka tuubissa taittui leppoisaa 110 kilometrin tuntinopeutta. Andermatiin pääsy edellytti kapeiden serpentiinikierrosten ajamista mutka toisensa jälkeen. Ylhäällä katseltiin maailmaa pilvien seasta. Ajo kulki pilvien läpi sumussa näkyvyyden ollessa parhaimmillaan kymmeniä metrejä. Tien sivuilla kuului lehmien kellojen kalkatusta, koska kantturat on ilmeisesti helpompi löytää äänen perusteella kun mitään ei näe. Vuorilta alas tullessa koettiin parhaimmat mutkatiet tähän mennessä. Vauhtia sai olla välillä reipas satanen pienellä vaihteella huudattaen, samalla oikealla puolella syvä pudotus satoja metrejä alempana virtaavaan jokeen. Välillä nopeus piti pudottaa kolmeen kymppiin neulansilmämutkissa. Voi olla, että jarrupalat ovat todella tarpeellinen varuste pyörässä!
Saman päivän aikana lipaistiin läpi Sveitsin ja Lichtensteinin, joista jälkimmäinen oli käytännössä vain hahtuva takapeilissä kunnes valtio jäi taakse.
Tämän jälkeen saavuttiin Feldkirch:iin Itävaltaan. Saman päivän aikana nähtiin siis neljän valtion rajapyykit. Nyt olikin hyvä aika pysähtyä paikalleen illaksi. Kilometreja taitettiin vaivainen määrä, mutta näkymät olivat sitäkin auvoisammat. Feldkirch on kuvankaunis pikkukaupunki (120k asukasta) Itävallan ja saksan rajalla. Iltaa vietettiin vanhassa kaupungissa paikallisten nuorien seurassa ja tavattiin mm. goottikaveri, jonka lempinimi oli "Tits". Että se siitä sitten.
Seuraavan aamun rykäisy jäi lyhyeksi, koska päätimme ottaa reitiksi Etelä-Saksan pikkutiet joilla ei tarvitse maksaa tietulleja. Itse asiassa on taitanut vieläkin jäädä tullit maksamati... No saman päivän aikana taitettiin alle 200 kilometriä, mutta tiet olivat sitäkin kiintoisammat. 110kmh perusnopeus jokaisen pikkukyläpahasen välillä on enemmän kuin riittävä mutka-ajon harjoitteluun. Tiet ovat lisäksi hyvässä kunnossa ja maisemat kauniita. Reitillä läpäistiin ainakin seuraavat pikkukylät: Bad Mergentheim - Braunsbach - Blaubergen - Nellingen - Goggingen saapuen lopulta Hussenhofen:iin. Hieno hetki matkalla oli kun nähtiin pariinkin otteeseen haukka kaartelemassa matalalla lähes paikallaan tuulessa tien ja moottoripyörien yläpuolella. Ajo kulki viljapeltojen keskellä, välillä reitin kulkiessa pieniä hiekkateitäkin pitkin kun etsittiin navigaattorista parasta reittiä eikä onnistuttu ihan joka kerralla. Laaksoissa oli pieniä idyllisen oloisia kyläpahasia, joissa jokaisen talot vaikuttivat hannun ja kertun sadusta olevilta piparkakkutaloilta. Kelikin suosi kerrankin, sillä saatiin ajaa koko päivä poutapilvisellä taivaalla ja aurinkokin näyttäytyi välillä. Husselhoffissa napattiin ensimmäinen vapaita huoneita tarjoava paikallinen Gasthaus, jossa huone maksoi 45 € ja kahden hengen aamiainen 10€. Hyvin suositeltava paikallisen tuntuinen peruspaikka, jossa palvelu oli erittäin hyvää.
Seuraavan aamun etappi suuntautui aina vaan pohjoisemmaksi pikkykylään, joka valittiin täysin nimen perusteella: Butthard! Jokaisen rautaperseisen motoristin toivepaikka? Siellä siis lounastettiin ja nautittiin schnitzelit. Sen jälkeen alkoikin tuttu ja turvallinen sade ja matkalaiset kääriytyivät sadepukuihin, joita kortsuiksi tällä reissulla kutsutaan. Noin 350 km matkustelun jälkeen saavuttiin kylään ja yritettiin bongailla seuraavaa gasthausia. Immenhausen:ssa törmättiin paikallisiin motoristiklubilaisiin (liivimiehiin) kadulla ja saatiin suositus saapua Kassel:n vieressä olevaan pikkupaikkaan nimeltä Holtzhousen ja etsiä sieltä paikka nimeltä Zum Alten Forsthous. Hyvällä omalla tunnolla voi todeta, että tämä majapaikka on laadukkain tähän mennessä kaikin kriteerein mitaten. Palvelu, ruoka, hinnat ja huoneet ovat ylivoimaisen hyvällä tasolla. Huone maksoi 70 euroa, mikä sisältää aamiaisen. Ruoka on ensiluokkaista ja olut hyvää. Nyt ruoan ja muutaman oluen jälkeen on hyvä miettiäkin miten lauantai-illan viettäisi tällaisessa kyläpahassa, jossa muuta hyvää ei olekaan kuin tämä ensiluokkainen paikka. Kenties Kassel:n läheinen kaupunki voisi tarjota illanviettomahdollisuuksia.
Mulhousen jälkeen reissu suuntautui Ranskan puolelta Sveitsiin Andermatia kohden. Sveitsin rajalla odotti ylläri motarille, sillä jokaisen tienkäyttäjän tuli suorittaa 40 euron vuosittainen tietulli. Virkailijaa kiinnosti yllättävän vähän se, että aioimme viettää maassa alle yhden päivän, joten lystille tuli hintaa. Matka suuntautui Andermat:iin, alppien pohjoisrinteille. Matkalla nähtiin pisimmät ja parhaiten rakennetut tunnelit vuorien läpi mitä ikänään on nähty. Pisin tunneli oli 9.1 kilometriä pitkä ja matka tuubissa taittui leppoisaa 110 kilometrin tuntinopeutta. Andermatiin pääsy edellytti kapeiden serpentiinikierrosten ajamista mutka toisensa jälkeen. Ylhäällä katseltiin maailmaa pilvien seasta. Ajo kulki pilvien läpi sumussa näkyvyyden ollessa parhaimmillaan kymmeniä metrejä. Tien sivuilla kuului lehmien kellojen kalkatusta, koska kantturat on ilmeisesti helpompi löytää äänen perusteella kun mitään ei näe. Vuorilta alas tullessa koettiin parhaimmat mutkatiet tähän mennessä. Vauhtia sai olla välillä reipas satanen pienellä vaihteella huudattaen, samalla oikealla puolella syvä pudotus satoja metrejä alempana virtaavaan jokeen. Välillä nopeus piti pudottaa kolmeen kymppiin neulansilmämutkissa. Voi olla, että jarrupalat ovat todella tarpeellinen varuste pyörässä!
Saman päivän aikana lipaistiin läpi Sveitsin ja Lichtensteinin, joista jälkimmäinen oli käytännössä vain hahtuva takapeilissä kunnes valtio jäi taakse.
Tämän jälkeen saavuttiin Feldkirch:iin Itävaltaan. Saman päivän aikana nähtiin siis neljän valtion rajapyykit. Nyt olikin hyvä aika pysähtyä paikalleen illaksi. Kilometreja taitettiin vaivainen määrä, mutta näkymät olivat sitäkin auvoisammat. Feldkirch on kuvankaunis pikkukaupunki (120k asukasta) Itävallan ja saksan rajalla. Iltaa vietettiin vanhassa kaupungissa paikallisten nuorien seurassa ja tavattiin mm. goottikaveri, jonka lempinimi oli "Tits". Että se siitä sitten.
Seuraavan aamun rykäisy jäi lyhyeksi, koska päätimme ottaa reitiksi Etelä-Saksan pikkutiet joilla ei tarvitse maksaa tietulleja. Itse asiassa on taitanut vieläkin jäädä tullit maksamati... No saman päivän aikana taitettiin alle 200 kilometriä, mutta tiet olivat sitäkin kiintoisammat. 110kmh perusnopeus jokaisen pikkukyläpahasen välillä on enemmän kuin riittävä mutka-ajon harjoitteluun. Tiet ovat lisäksi hyvässä kunnossa ja maisemat kauniita. Reitillä läpäistiin ainakin seuraavat pikkukylät: Bad Mergentheim - Braunsbach - Blaubergen - Nellingen - Goggingen saapuen lopulta Hussenhofen:iin. Hieno hetki matkalla oli kun nähtiin pariinkin otteeseen haukka kaartelemassa matalalla lähes paikallaan tuulessa tien ja moottoripyörien yläpuolella. Ajo kulki viljapeltojen keskellä, välillä reitin kulkiessa pieniä hiekkateitäkin pitkin kun etsittiin navigaattorista parasta reittiä eikä onnistuttu ihan joka kerralla. Laaksoissa oli pieniä idyllisen oloisia kyläpahasia, joissa jokaisen talot vaikuttivat hannun ja kertun sadusta olevilta piparkakkutaloilta. Kelikin suosi kerrankin, sillä saatiin ajaa koko päivä poutapilvisellä taivaalla ja aurinkokin näyttäytyi välillä. Husselhoffissa napattiin ensimmäinen vapaita huoneita tarjoava paikallinen Gasthaus, jossa huone maksoi 45 € ja kahden hengen aamiainen 10€. Hyvin suositeltava paikallisen tuntuinen peruspaikka, jossa palvelu oli erittäin hyvää.
Seuraavan aamun etappi suuntautui aina vaan pohjoisemmaksi pikkykylään, joka valittiin täysin nimen perusteella: Butthard! Jokaisen rautaperseisen motoristin toivepaikka? Siellä siis lounastettiin ja nautittiin schnitzelit. Sen jälkeen alkoikin tuttu ja turvallinen sade ja matkalaiset kääriytyivät sadepukuihin, joita kortsuiksi tällä reissulla kutsutaan. Noin 350 km matkustelun jälkeen saavuttiin kylään ja yritettiin bongailla seuraavaa gasthausia. Immenhausen:ssa törmättiin paikallisiin motoristiklubilaisiin (liivimiehiin) kadulla ja saatiin suositus saapua Kassel:n vieressä olevaan pikkupaikkaan nimeltä Holtzhousen ja etsiä sieltä paikka nimeltä Zum Alten Forsthous. Hyvällä omalla tunnolla voi todeta, että tämä majapaikka on laadukkain tähän mennessä kaikin kriteerein mitaten. Palvelu, ruoka, hinnat ja huoneet ovat ylivoimaisen hyvällä tasolla. Huone maksoi 70 euroa, mikä sisältää aamiaisen. Ruoka on ensiluokkaista ja olut hyvää. Nyt ruoan ja muutaman oluen jälkeen on hyvä miettiäkin miten lauantai-illan viettäisi tällaisessa kyläpahassa, jossa muuta hyvää ei olekaan kuin tämä ensiluokkainen paikka. Kenties Kassel:n läheinen kaupunki voisi tarjota illanviettomahdollisuuksia.
torstai 23. kesäkuuta 2011
Day 6 and circa 780km later
Reittivalinta kohdistui Amsterdamista seuraavaksi Ranskaan Mulhouseen. Kohteen valintakriteerinä oli, että reitin piti kulkea Ranskalaisten maalaiskylien läpi ja piti päästä tsekkailemaan viiniviljelmät matkan varrella. Myös kiemurtelevat vuoristotiet olivat toivelistalla. Valinta osui kohtalaisen hyvin, sillä kaikki edellä mainitut toivelistan kriteerit täyttyivät. Päivä vaan oli hivenen rankka, koska 12 tuntia ajettuaan kyllä huomaa ajaneensa.
Reitti:
Amsterdam - Saksa Köln - Luxemburg - Saint Die Des Vosges - Niedermorschwihr - Mulhouse
Näistä paikoista Niedermorschwihr oli mieleenpainuvin paikka. Serpenttiinitiet laskettelivat vuorenrinteiltä alas keskellä metsiä, minkä jälkeen saavuttiin viiniviljelmille, jossa sijaitsee kuvankaunis pikkuriikkinen maalaiskylä. Kylässä on kirkko, yksi kylänraitti ja piparkakkutaloja. Tiet ovat niin kapeita, että vain yksi auto mahtuu ajamaan suuntaansa kerrallaan. Tietty tämähän ei haittaa motoristeja, koska pyörällä mahtuu kaikkialle. Voisi kuvitella että paikka on sen tyyppinen missä voisi käydä häämatkalla. Tarjolla oleviin aktiviteetteihin näytti kuuluvan ainakin patikkaretkeily ja pyöräily.
Seuraavaksi otetaan lyhykäisempi päiväreitti: 340 km alppien keskellä tähtäimessä Lichtenstein, Feldkirch. Kalliin oloinen paikka, sillä halvin double room with two beds irtosi vasta 119 eurolla.
Reitti:
Amsterdam - Saksa Köln - Luxemburg - Saint Die Des Vosges - Niedermorschwihr - Mulhouse
Näistä paikoista Niedermorschwihr oli mieleenpainuvin paikka. Serpenttiinitiet laskettelivat vuorenrinteiltä alas keskellä metsiä, minkä jälkeen saavuttiin viiniviljelmille, jossa sijaitsee kuvankaunis pikkuriikkinen maalaiskylä. Kylässä on kirkko, yksi kylänraitti ja piparkakkutaloja. Tiet ovat niin kapeita, että vain yksi auto mahtuu ajamaan suuntaansa kerrallaan. Tietty tämähän ei haittaa motoristeja, koska pyörällä mahtuu kaikkialle. Voisi kuvitella että paikka on sen tyyppinen missä voisi käydä häämatkalla. Tarjolla oleviin aktiviteetteihin näytti kuuluvan ainakin patikkaretkeily ja pyöräily.
Seuraavaksi otetaan lyhykäisempi päiväreitti: 340 km alppien keskellä tähtäimessä Lichtenstein, Feldkirch. Kalliin oloinen paikka, sillä halvin double room with two beds irtosi vasta 119 eurolla.
tiistai 21. kesäkuuta 2011
Day 4 - Day 5
Eilinen meni lepäillessä Amsterdamissa. Kolmen uimapäivän paskojen pois peseminen ja rasitukset saatiin huuhdottua matkalaisten niskasta viimeinkin. Lepopäivän aikana käytiin ramppaamassa kaikki tourismikadut läpi keskustassa ja tietenkin piti käydä katsomassa millaisia paikalliset nähtävyydet ovat. :)
Silmiinpistävää Amsterdamissa on, että punaisten lyhtyjen alue ja muu keskusta on hyvin siisti ja rauhallinen, vaikka kaupungilla on tietty bilepaikan maine. Välillä puodeista tuprahtaa nenään makea savun haju, mutta muuten on vaikea kuvitella, että kyseessä olisi jonkinlainen europäihdemekka. Kaikki sujuu silminnähden siististi ja rauhallisesti, esimerkiksi verrattuna Hampurin lauantai-iltaan. Saksassa nähtävästi hauskanpito tapahtuu tukevien kännien avulla, ja siinähän reseptissä korostuu myös taipumus nakkikiskan jonossa tehtäviin sankarisuorituksiin.
Ajotiet täällä alankomaissa ovat erinomaisessa kunnossa, ja moottoripyörien pysäköinti keskustassa onnistuu helposti, koska mikä hyvänsä vapaa paikka on aina käytettävissä. Muutenkin kaksipyöräisillä on helppo ajelehtia muun liikenteen väleissä hissukseen puikkelehtien. Nopeudet motarilla ovat kovat, mutta keskustassa aivan kuin Stadissa ikään - parikolmekymppiä riittää varsin hyvin. Ja mikäs siinä on hyvän näköisellä pyörällä hieman kruisaillessa kun aurinko paistelee puolipilviseltä taivaalta. Viimeinkin siis saatiin asianmukainen keli ja rauhallinen päivä rollailla uudessa maassa.
Tänään käytiin päivällä paikallisissa motoliikkeissä vähän kattelemassa pyörien varusteita. Ensiksi mukaan tarttuivat uudet paremmat ajokengät ja kokovartalon kattava sadeasu. Kahden osan asu erillisillä kenkäsuojilla osoittautui virhevalinnaksi. Samoin minimallinen pleksi ei oikein toimi matkapyöräilyssä. Sen pitäisi olla ainakin medium -kokoa, jotta pleksistä olisi iloa. En kuitenkaan ostanut uutta pleksiä, koska liikkeessä valikoima osoittautui hyvin minimalistiseksi, ja tarjolla oli jopa yksi vaihtoehto mistä valita.
Silmiinpistävää Amsterdamissa on, että punaisten lyhtyjen alue ja muu keskusta on hyvin siisti ja rauhallinen, vaikka kaupungilla on tietty bilepaikan maine. Välillä puodeista tuprahtaa nenään makea savun haju, mutta muuten on vaikea kuvitella, että kyseessä olisi jonkinlainen europäihdemekka. Kaikki sujuu silminnähden siististi ja rauhallisesti, esimerkiksi verrattuna Hampurin lauantai-iltaan. Saksassa nähtävästi hauskanpito tapahtuu tukevien kännien avulla, ja siinähän reseptissä korostuu myös taipumus nakkikiskan jonossa tehtäviin sankarisuorituksiin.
Ajotiet täällä alankomaissa ovat erinomaisessa kunnossa, ja moottoripyörien pysäköinti keskustassa onnistuu helposti, koska mikä hyvänsä vapaa paikka on aina käytettävissä. Muutenkin kaksipyöräisillä on helppo ajelehtia muun liikenteen väleissä hissukseen puikkelehtien. Nopeudet motarilla ovat kovat, mutta keskustassa aivan kuin Stadissa ikään - parikolmekymppiä riittää varsin hyvin. Ja mikäs siinä on hyvän näköisellä pyörällä hieman kruisaillessa kun aurinko paistelee puolipilviseltä taivaalta. Viimeinkin siis saatiin asianmukainen keli ja rauhallinen päivä rollailla uudessa maassa.
Tänään käytiin päivällä paikallisissa motoliikkeissä vähän kattelemassa pyörien varusteita. Ensiksi mukaan tarttuivat uudet paremmat ajokengät ja kokovartalon kattava sadeasu. Kahden osan asu erillisillä kenkäsuojilla osoittautui virhevalinnaksi. Samoin minimallinen pleksi ei oikein toimi matkapyöräilyssä. Sen pitäisi olla ainakin medium -kokoa, jotta pleksistä olisi iloa. En kuitenkaan ostanut uutta pleksiä, koska liikkeessä valikoima osoittautui hyvin minimalistiseksi, ja tarjolla oli jopa yksi vaihtoehto mistä valita.
lauantai 18. kesäkuuta 2011
Nice weather you have in ur country!
Day 2
Toinen sateinen päivä takana. Helsingöristä lähdettiin ajamaan ennen puolta päivää ja perille Hanpuriin päästiin kuuden jälkeen. Pieniä hidasteita matkalla olivat satunnaiset mutta sitäkin kovemmat vesikuurot. Nyt kaksi päivää yhtä soittoa sateessa ajaneena alkaa hivenen tympäisemään tämä sadetakkijumppa. Vaatteet päälle vaatteet pois ja niin edelleen. Tuleepa motarien parkkipaikat ja pysähdyslevikkeet tutuiksi.
Hampurin hotellissa hotellin respa yritti ensiksi vetää tuplahintaa, mutta tiukkojen neuvottelujen jälkeen hinta palautuikin yhtäkkiä puoleen. Onneksi pyörät saatiin keltsuun jemmaan, joten niistä ei tarvitse huolehtia. Tänään jää aikaa kaupoissa käymiselle ja sitten pitää tutustua kaupungin iltaelämään. Ensivaikutelma on melko liberaali - Hanpuri vaikuttaa maineensa veroiselta paikalta.
Huomisen suunnitelma on ajella lunkia vauhtia amsterdamiin. Matkaa sinne tulee vain nelisensataa kilometria, ja eurooppalaisia motareita kilsat taittuvat varmasti reipasta tahtia. Ajokamoja tekisi mieli päivittää, sitä ei voi kieltää. Pitää etsiä jostain sopiva kauppa, josta niitä saa. Ei tule halpa reissu!
Toinen sateinen päivä takana. Helsingöristä lähdettiin ajamaan ennen puolta päivää ja perille Hanpuriin päästiin kuuden jälkeen. Pieniä hidasteita matkalla olivat satunnaiset mutta sitäkin kovemmat vesikuurot. Nyt kaksi päivää yhtä soittoa sateessa ajaneena alkaa hivenen tympäisemään tämä sadetakkijumppa. Vaatteet päälle vaatteet pois ja niin edelleen. Tuleepa motarien parkkipaikat ja pysähdyslevikkeet tutuiksi.
Hampurin hotellissa hotellin respa yritti ensiksi vetää tuplahintaa, mutta tiukkojen neuvottelujen jälkeen hinta palautuikin yhtäkkiä puoleen. Onneksi pyörät saatiin keltsuun jemmaan, joten niistä ei tarvitse huolehtia. Tänään jää aikaa kaupoissa käymiselle ja sitten pitää tutustua kaupungin iltaelämään. Ensivaikutelma on melko liberaali - Hanpuri vaikuttaa maineensa veroiselta paikalta.
Huomisen suunnitelma on ajella lunkia vauhtia amsterdamiin. Matkaa sinne tulee vain nelisensataa kilometria, ja eurooppalaisia motareita kilsat taittuvat varmasti reipasta tahtia. Ajokamoja tekisi mieli päivittää, sitä ei voi kieltää. Pitää etsiä jostain sopiva kauppa, josta niitä saa. Ei tule halpa reissu!
perjantai 17. kesäkuuta 2011
Ensimmäinen päivä kovaa ajoa
Kyllä lähtee, ensimmäinen pitkä veto noin 600 kilometriä - Tukolma Helsingör. Retki alkoi pienessä aamun henkisessä heikotuksessa ruotsin laivasta. Ilta päättyi onneksi ajoissa, koska ruotsinlaiva oli tyhjä kuin isännän lompakko loman jälkeen. Nukkumaan mentiin siis puolilta öin mutta aamulla oli silti hivenen säikky fiilinki.
Laivasta poistuttiin lounaalle, mistä alkoi matka puoliltapäivin ja sateisin ajokeli tähän mennessä. Sadeasupukuiset motoristit aloittivat euroopan kiertueen motarinopeuksissa ja tunnelmat olivat aluksi säästä johtuen hivenen haastavat. Jännää touhua seurasi muutaman märän satakilometrisen jälkeen kun kevyen kuormaliinan häntä junttasi itsensä ajokaverin rattaisiin. Siitä seurasi säätöä motarin reunassa, mutta varusteet, laitteet ja miehet säilyivät käyttökuntoisina kaikki. Jännitystä oli siis nyt saatu elämään ja voitiin keskittyä suoritukseen.
Päivän pyöräretki kesti kello 24 saakka paikallista aikaa ja päättyi Helsingöriin Tanskaan. Aika rankka veto kaikkinensa, sillä se kesti 12 tuntia kaikkine välietappeineen ja kommervenkkeineen. Loppumatka taitettiin lautalla jonkinlaisen salmen yli, ja laiskat purkkaperseet päättivät ottaa navigaattorilla lähimmän hotellin kaupungin keskustasta. Purkkaperseily kostautui siinä, että hotellin hinta oli suolainen ja kadun rietas melu kaamea. Vahingosta kaiketi viisastuu ensi kertaan ja ottaa sen halvimman hotellin keskustasta kaukaa ensi kerralla. Onneksi on intternetsit ja vempeleet millä matkasuunnittelu hoituu lennosta.
Käytännön ajokokemuksista voi todeta, että vasta tällaisella haastavalla pitkällä koettelemuksella pääsee todella sinuiksi ajopelin kanssa. Pyöristä todettiin tällä kokemuksella, että stonga pitää saada lähemmäksi kuskia joten se menee vaihtoon tai pitää muuten saada siirrettyä lähemmäksi. Toisaalta myös todettiin, että Magnan satula on kirous ihmisten perseelle ja häntäluulle. Tähän lääkkeeksi allekirjoittanut oli toki hommannut ennen reissua ilmatäytteisen satulatyynyn, joka on osoittautunut täysin korvaamattomaksi. Tyyny oli kallis, mutta joka pennin väärti. Vaikka muuten särkisi kaikkia paikkoja, niin edes perse pysyy suunnilleen normaalissa kuosissa.
Laivasta poistuttiin lounaalle, mistä alkoi matka puoliltapäivin ja sateisin ajokeli tähän mennessä. Sadeasupukuiset motoristit aloittivat euroopan kiertueen motarinopeuksissa ja tunnelmat olivat aluksi säästä johtuen hivenen haastavat. Jännää touhua seurasi muutaman märän satakilometrisen jälkeen kun kevyen kuormaliinan häntä junttasi itsensä ajokaverin rattaisiin. Siitä seurasi säätöä motarin reunassa, mutta varusteet, laitteet ja miehet säilyivät käyttökuntoisina kaikki. Jännitystä oli siis nyt saatu elämään ja voitiin keskittyä suoritukseen.
Päivän pyöräretki kesti kello 24 saakka paikallista aikaa ja päättyi Helsingöriin Tanskaan. Aika rankka veto kaikkinensa, sillä se kesti 12 tuntia kaikkine välietappeineen ja kommervenkkeineen. Loppumatka taitettiin lautalla jonkinlaisen salmen yli, ja laiskat purkkaperseet päättivät ottaa navigaattorilla lähimmän hotellin kaupungin keskustasta. Purkkaperseily kostautui siinä, että hotellin hinta oli suolainen ja kadun rietas melu kaamea. Vahingosta kaiketi viisastuu ensi kertaan ja ottaa sen halvimman hotellin keskustasta kaukaa ensi kerralla. Onneksi on intternetsit ja vempeleet millä matkasuunnittelu hoituu lennosta.
Käytännön ajokokemuksista voi todeta, että vasta tällaisella haastavalla pitkällä koettelemuksella pääsee todella sinuiksi ajopelin kanssa. Pyöristä todettiin tällä kokemuksella, että stonga pitää saada lähemmäksi kuskia joten se menee vaihtoon tai pitää muuten saada siirrettyä lähemmäksi. Toisaalta myös todettiin, että Magnan satula on kirous ihmisten perseelle ja häntäluulle. Tähän lääkkeeksi allekirjoittanut oli toki hommannut ennen reissua ilmatäytteisen satulatyynyn, joka on osoittautunut täysin korvaamattomaksi. Tyyny oli kallis, mutta joka pennin väärti. Vaikka muuten särkisi kaikkia paikkoja, niin edes perse pysyy suunnilleen normaalissa kuosissa.
tiistai 14. kesäkuuta 2011
Moottoripyöräkesä 2011
Kesän 2010 lopulla kävi niin että MP kärpänen puraisi ja syyskuussa tuli ajettua iso A kortti. Eipä siinä mitään, iso A maistuisi muussakin muodossa mutta kortista on nyt ollut enemmän iloa kuin tuopin pohjalle tuijottelusta. Talvi tuli kärvisteltyä MP kuumeessa.
Keväällä 2011 kävi niin, että piti lähteä aivan Imatralle saakka Mimoto Oy:n pakeille katsomaan pyöriä. Ja sieltä tarttui matkaan vähän ajettu ja hyvin pidetty Honda Magna VF750C vuosimallia 1997. Magna -sanan etymologiahan tulee latinan kielestä ja tarkoittaa "suuri" tai "mahtava" (great). Nyt muutamia kuukausia ajaneena pitää myöntää, että pyörä on nimensä veroinen. Eipä suotta sanota, että Magna ja toinen samaan rotuun kuuluva pyörämalli V-Max kuuluvat ihan omaan custom luokkaansa "Powercustomit", sillä vehkeessä on kaakkeja enemmän kuin vermossa (90hv). Kone on vanhaa ja hyvää käsin korjattavaa tekniikkaa Hondan VFR pyöräsarjasta. Tehokäyrä on tasainen 2000-9500 kierroksen välillä, jolloin iloa irtoaa neljästä pytystä 65 kilowatin verran. Kyllä siinä isommankin miehen suupielet tavoittelee korvia kun custom ottaa nollastasataan 3,5 sekunnissa ja ennen kuin huomaakaan niin kakkosvaihteella on repäisty 140km/h pirteään nousuvauhtiin.
Kaikki pyörässä kertoo siitä, että kyseessä ei ole mikään leppoisa custom, vaan kulkupeli jossa yhdistyvät katupyörän teho ja customin mukavuus.
Niin kuin asiaan kuuluu, alkukesä on kulunut ajokamoja, tarvikkeita ja turhakkeita ostellen. Jonkin verran on jopa tullut asennettua semi-noloja tuunausosia pyörään kuten kromatut venttiilinhatut ja rengasteipit. Jälkimmäinen ainakin tuntuu hiukan tyttömäiseltä, mutta laitoinpa teipit silti paikalleen kun sattuivat olemaan sopivaa väriä. Tänään tuli asennettua pyörään myös uusi jenkeistä saapunut pleksi mallia pieni, lepuutustapit eteen sekä ilmatäytteinen perseen alunen. Mukavuusajon viimeistelee lepuutuskahva kaasukädelle. Alustava fiilis näiden tuuninkikinkereiden jälkeen oli mitä mainioin. Oikea käsi saa rentoutua vapaasti lepuutuskahvan ansiosta, pleksi ottaa suurimman osan viiman paineesta pois rinnasta ja ilmatyyny jakaa paineen tasan kankkujen kesken. Yhteenvetona: Ajotuntuma on kuin eri pyörässä ihan pienillä tuuningeilla.
Ja kaikki tämä valmistelu siis siksi, että ylihuomenna lähtee lautta tukholmaan, pyörä ruumaan ja siitä alkaa kahden viikon eurooppa-kiertue.
Keväällä 2011 kävi niin, että piti lähteä aivan Imatralle saakka Mimoto Oy:n pakeille katsomaan pyöriä. Ja sieltä tarttui matkaan vähän ajettu ja hyvin pidetty Honda Magna VF750C vuosimallia 1997. Magna -sanan etymologiahan tulee latinan kielestä ja tarkoittaa "suuri" tai "mahtava" (great). Nyt muutamia kuukausia ajaneena pitää myöntää, että pyörä on nimensä veroinen. Eipä suotta sanota, että Magna ja toinen samaan rotuun kuuluva pyörämalli V-Max kuuluvat ihan omaan custom luokkaansa "Powercustomit", sillä vehkeessä on kaakkeja enemmän kuin vermossa (90hv). Kone on vanhaa ja hyvää käsin korjattavaa tekniikkaa Hondan VFR pyöräsarjasta. Tehokäyrä on tasainen 2000-9500 kierroksen välillä, jolloin iloa irtoaa neljästä pytystä 65 kilowatin verran. Kyllä siinä isommankin miehen suupielet tavoittelee korvia kun custom ottaa nollastasataan 3,5 sekunnissa ja ennen kuin huomaakaan niin kakkosvaihteella on repäisty 140km/h pirteään nousuvauhtiin.
Kaikki pyörässä kertoo siitä, että kyseessä ei ole mikään leppoisa custom, vaan kulkupeli jossa yhdistyvät katupyörän teho ja customin mukavuus.
Niin kuin asiaan kuuluu, alkukesä on kulunut ajokamoja, tarvikkeita ja turhakkeita ostellen. Jonkin verran on jopa tullut asennettua semi-noloja tuunausosia pyörään kuten kromatut venttiilinhatut ja rengasteipit. Jälkimmäinen ainakin tuntuu hiukan tyttömäiseltä, mutta laitoinpa teipit silti paikalleen kun sattuivat olemaan sopivaa väriä. Tänään tuli asennettua pyörään myös uusi jenkeistä saapunut pleksi mallia pieni, lepuutustapit eteen sekä ilmatäytteinen perseen alunen. Mukavuusajon viimeistelee lepuutuskahva kaasukädelle. Alustava fiilis näiden tuuninkikinkereiden jälkeen oli mitä mainioin. Oikea käsi saa rentoutua vapaasti lepuutuskahvan ansiosta, pleksi ottaa suurimman osan viiman paineesta pois rinnasta ja ilmatyyny jakaa paineen tasan kankkujen kesken. Yhteenvetona: Ajotuntuma on kuin eri pyörässä ihan pienillä tuuningeilla.
Ja kaikki tämä valmistelu siis siksi, että ylihuomenna lähtee lautta tukholmaan, pyörä ruumaan ja siitä alkaa kahden viikon eurooppa-kiertue.
Tilaa:
Kommentit (Atom)