Day 2
Toinen sateinen päivä takana. Helsingöristä lähdettiin ajamaan ennen puolta päivää ja perille Hanpuriin päästiin kuuden jälkeen. Pieniä hidasteita matkalla olivat satunnaiset mutta sitäkin kovemmat vesikuurot. Nyt kaksi päivää yhtä soittoa sateessa ajaneena alkaa hivenen tympäisemään tämä sadetakkijumppa. Vaatteet päälle vaatteet pois ja niin edelleen. Tuleepa motarien parkkipaikat ja pysähdyslevikkeet tutuiksi.
Hampurin hotellissa hotellin respa yritti ensiksi vetää tuplahintaa, mutta tiukkojen neuvottelujen jälkeen hinta palautuikin yhtäkkiä puoleen. Onneksi pyörät saatiin keltsuun jemmaan, joten niistä ei tarvitse huolehtia. Tänään jää aikaa kaupoissa käymiselle ja sitten pitää tutustua kaupungin iltaelämään. Ensivaikutelma on melko liberaali - Hanpuri vaikuttaa maineensa veroiselta paikalta.
Huomisen suunnitelma on ajella lunkia vauhtia amsterdamiin. Matkaa sinne tulee vain nelisensataa kilometria, ja eurooppalaisia motareita kilsat taittuvat varmasti reipasta tahtia. Ajokamoja tekisi mieli päivittää, sitä ei voi kieltää. Pitää etsiä jostain sopiva kauppa, josta niitä saa. Ei tule halpa reissu!
lauantai 18. kesäkuuta 2011
perjantai 17. kesäkuuta 2011
Ensimmäinen päivä kovaa ajoa
Kyllä lähtee, ensimmäinen pitkä veto noin 600 kilometriä - Tukolma Helsingör. Retki alkoi pienessä aamun henkisessä heikotuksessa ruotsin laivasta. Ilta päättyi onneksi ajoissa, koska ruotsinlaiva oli tyhjä kuin isännän lompakko loman jälkeen. Nukkumaan mentiin siis puolilta öin mutta aamulla oli silti hivenen säikky fiilinki.
Laivasta poistuttiin lounaalle, mistä alkoi matka puoliltapäivin ja sateisin ajokeli tähän mennessä. Sadeasupukuiset motoristit aloittivat euroopan kiertueen motarinopeuksissa ja tunnelmat olivat aluksi säästä johtuen hivenen haastavat. Jännää touhua seurasi muutaman märän satakilometrisen jälkeen kun kevyen kuormaliinan häntä junttasi itsensä ajokaverin rattaisiin. Siitä seurasi säätöä motarin reunassa, mutta varusteet, laitteet ja miehet säilyivät käyttökuntoisina kaikki. Jännitystä oli siis nyt saatu elämään ja voitiin keskittyä suoritukseen.
Päivän pyöräretki kesti kello 24 saakka paikallista aikaa ja päättyi Helsingöriin Tanskaan. Aika rankka veto kaikkinensa, sillä se kesti 12 tuntia kaikkine välietappeineen ja kommervenkkeineen. Loppumatka taitettiin lautalla jonkinlaisen salmen yli, ja laiskat purkkaperseet päättivät ottaa navigaattorilla lähimmän hotellin kaupungin keskustasta. Purkkaperseily kostautui siinä, että hotellin hinta oli suolainen ja kadun rietas melu kaamea. Vahingosta kaiketi viisastuu ensi kertaan ja ottaa sen halvimman hotellin keskustasta kaukaa ensi kerralla. Onneksi on intternetsit ja vempeleet millä matkasuunnittelu hoituu lennosta.
Käytännön ajokokemuksista voi todeta, että vasta tällaisella haastavalla pitkällä koettelemuksella pääsee todella sinuiksi ajopelin kanssa. Pyöristä todettiin tällä kokemuksella, että stonga pitää saada lähemmäksi kuskia joten se menee vaihtoon tai pitää muuten saada siirrettyä lähemmäksi. Toisaalta myös todettiin, että Magnan satula on kirous ihmisten perseelle ja häntäluulle. Tähän lääkkeeksi allekirjoittanut oli toki hommannut ennen reissua ilmatäytteisen satulatyynyn, joka on osoittautunut täysin korvaamattomaksi. Tyyny oli kallis, mutta joka pennin väärti. Vaikka muuten särkisi kaikkia paikkoja, niin edes perse pysyy suunnilleen normaalissa kuosissa.
Laivasta poistuttiin lounaalle, mistä alkoi matka puoliltapäivin ja sateisin ajokeli tähän mennessä. Sadeasupukuiset motoristit aloittivat euroopan kiertueen motarinopeuksissa ja tunnelmat olivat aluksi säästä johtuen hivenen haastavat. Jännää touhua seurasi muutaman märän satakilometrisen jälkeen kun kevyen kuormaliinan häntä junttasi itsensä ajokaverin rattaisiin. Siitä seurasi säätöä motarin reunassa, mutta varusteet, laitteet ja miehet säilyivät käyttökuntoisina kaikki. Jännitystä oli siis nyt saatu elämään ja voitiin keskittyä suoritukseen.
Päivän pyöräretki kesti kello 24 saakka paikallista aikaa ja päättyi Helsingöriin Tanskaan. Aika rankka veto kaikkinensa, sillä se kesti 12 tuntia kaikkine välietappeineen ja kommervenkkeineen. Loppumatka taitettiin lautalla jonkinlaisen salmen yli, ja laiskat purkkaperseet päättivät ottaa navigaattorilla lähimmän hotellin kaupungin keskustasta. Purkkaperseily kostautui siinä, että hotellin hinta oli suolainen ja kadun rietas melu kaamea. Vahingosta kaiketi viisastuu ensi kertaan ja ottaa sen halvimman hotellin keskustasta kaukaa ensi kerralla. Onneksi on intternetsit ja vempeleet millä matkasuunnittelu hoituu lennosta.
Käytännön ajokokemuksista voi todeta, että vasta tällaisella haastavalla pitkällä koettelemuksella pääsee todella sinuiksi ajopelin kanssa. Pyöristä todettiin tällä kokemuksella, että stonga pitää saada lähemmäksi kuskia joten se menee vaihtoon tai pitää muuten saada siirrettyä lähemmäksi. Toisaalta myös todettiin, että Magnan satula on kirous ihmisten perseelle ja häntäluulle. Tähän lääkkeeksi allekirjoittanut oli toki hommannut ennen reissua ilmatäytteisen satulatyynyn, joka on osoittautunut täysin korvaamattomaksi. Tyyny oli kallis, mutta joka pennin väärti. Vaikka muuten särkisi kaikkia paikkoja, niin edes perse pysyy suunnilleen normaalissa kuosissa.
tiistai 14. kesäkuuta 2011
Moottoripyöräkesä 2011
Kesän 2010 lopulla kävi niin että MP kärpänen puraisi ja syyskuussa tuli ajettua iso A kortti. Eipä siinä mitään, iso A maistuisi muussakin muodossa mutta kortista on nyt ollut enemmän iloa kuin tuopin pohjalle tuijottelusta. Talvi tuli kärvisteltyä MP kuumeessa.
Keväällä 2011 kävi niin, että piti lähteä aivan Imatralle saakka Mimoto Oy:n pakeille katsomaan pyöriä. Ja sieltä tarttui matkaan vähän ajettu ja hyvin pidetty Honda Magna VF750C vuosimallia 1997. Magna -sanan etymologiahan tulee latinan kielestä ja tarkoittaa "suuri" tai "mahtava" (great). Nyt muutamia kuukausia ajaneena pitää myöntää, että pyörä on nimensä veroinen. Eipä suotta sanota, että Magna ja toinen samaan rotuun kuuluva pyörämalli V-Max kuuluvat ihan omaan custom luokkaansa "Powercustomit", sillä vehkeessä on kaakkeja enemmän kuin vermossa (90hv). Kone on vanhaa ja hyvää käsin korjattavaa tekniikkaa Hondan VFR pyöräsarjasta. Tehokäyrä on tasainen 2000-9500 kierroksen välillä, jolloin iloa irtoaa neljästä pytystä 65 kilowatin verran. Kyllä siinä isommankin miehen suupielet tavoittelee korvia kun custom ottaa nollastasataan 3,5 sekunnissa ja ennen kuin huomaakaan niin kakkosvaihteella on repäisty 140km/h pirteään nousuvauhtiin.
Kaikki pyörässä kertoo siitä, että kyseessä ei ole mikään leppoisa custom, vaan kulkupeli jossa yhdistyvät katupyörän teho ja customin mukavuus.
Niin kuin asiaan kuuluu, alkukesä on kulunut ajokamoja, tarvikkeita ja turhakkeita ostellen. Jonkin verran on jopa tullut asennettua semi-noloja tuunausosia pyörään kuten kromatut venttiilinhatut ja rengasteipit. Jälkimmäinen ainakin tuntuu hiukan tyttömäiseltä, mutta laitoinpa teipit silti paikalleen kun sattuivat olemaan sopivaa väriä. Tänään tuli asennettua pyörään myös uusi jenkeistä saapunut pleksi mallia pieni, lepuutustapit eteen sekä ilmatäytteinen perseen alunen. Mukavuusajon viimeistelee lepuutuskahva kaasukädelle. Alustava fiilis näiden tuuninkikinkereiden jälkeen oli mitä mainioin. Oikea käsi saa rentoutua vapaasti lepuutuskahvan ansiosta, pleksi ottaa suurimman osan viiman paineesta pois rinnasta ja ilmatyyny jakaa paineen tasan kankkujen kesken. Yhteenvetona: Ajotuntuma on kuin eri pyörässä ihan pienillä tuuningeilla.
Ja kaikki tämä valmistelu siis siksi, että ylihuomenna lähtee lautta tukholmaan, pyörä ruumaan ja siitä alkaa kahden viikon eurooppa-kiertue.
Keväällä 2011 kävi niin, että piti lähteä aivan Imatralle saakka Mimoto Oy:n pakeille katsomaan pyöriä. Ja sieltä tarttui matkaan vähän ajettu ja hyvin pidetty Honda Magna VF750C vuosimallia 1997. Magna -sanan etymologiahan tulee latinan kielestä ja tarkoittaa "suuri" tai "mahtava" (great). Nyt muutamia kuukausia ajaneena pitää myöntää, että pyörä on nimensä veroinen. Eipä suotta sanota, että Magna ja toinen samaan rotuun kuuluva pyörämalli V-Max kuuluvat ihan omaan custom luokkaansa "Powercustomit", sillä vehkeessä on kaakkeja enemmän kuin vermossa (90hv). Kone on vanhaa ja hyvää käsin korjattavaa tekniikkaa Hondan VFR pyöräsarjasta. Tehokäyrä on tasainen 2000-9500 kierroksen välillä, jolloin iloa irtoaa neljästä pytystä 65 kilowatin verran. Kyllä siinä isommankin miehen suupielet tavoittelee korvia kun custom ottaa nollastasataan 3,5 sekunnissa ja ennen kuin huomaakaan niin kakkosvaihteella on repäisty 140km/h pirteään nousuvauhtiin.
Kaikki pyörässä kertoo siitä, että kyseessä ei ole mikään leppoisa custom, vaan kulkupeli jossa yhdistyvät katupyörän teho ja customin mukavuus.
Niin kuin asiaan kuuluu, alkukesä on kulunut ajokamoja, tarvikkeita ja turhakkeita ostellen. Jonkin verran on jopa tullut asennettua semi-noloja tuunausosia pyörään kuten kromatut venttiilinhatut ja rengasteipit. Jälkimmäinen ainakin tuntuu hiukan tyttömäiseltä, mutta laitoinpa teipit silti paikalleen kun sattuivat olemaan sopivaa väriä. Tänään tuli asennettua pyörään myös uusi jenkeistä saapunut pleksi mallia pieni, lepuutustapit eteen sekä ilmatäytteinen perseen alunen. Mukavuusajon viimeistelee lepuutuskahva kaasukädelle. Alustava fiilis näiden tuuninkikinkereiden jälkeen oli mitä mainioin. Oikea käsi saa rentoutua vapaasti lepuutuskahvan ansiosta, pleksi ottaa suurimman osan viiman paineesta pois rinnasta ja ilmatyyny jakaa paineen tasan kankkujen kesken. Yhteenvetona: Ajotuntuma on kuin eri pyörässä ihan pienillä tuuningeilla.
Ja kaikki tämä valmistelu siis siksi, että ylihuomenna lähtee lautta tukholmaan, pyörä ruumaan ja siitä alkaa kahden viikon eurooppa-kiertue.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)